Print this page

Vuosikertomus 2015

Yhteisen tekemisen iloa isänpäivälounaan perunateatterissa, joka perinteisesti on ollut miesten osuutena lauantain valmistelupäivänä.

TYÖTELIÄS TOIMINTAVUOSI MONITOIMITALOLLA JA KYLÄLLÄKIN

Monenlaisiin talkoisiin ja tapahtumiin kokoonnuttiin Selissä tänäkin toimintavuonna. Jo perinteisten isojen kylätapahtumien, kekrin ja isänpäivälounaan, lisäksi pidettiin monitoimitalolla kesäkahvilaa kahtena päivänä viikossa kesä-heinäkuun ajan. Kyläläisten tapaamispaikaksi tarkoitettu kahvila kokosikin mukavasti kävijöitä.

Torstaitupa kokoontui viikoittain selkiläisten ja lähikylien eläkeläisten piristykseksi. Nuorisoseurantalon toimintaa heräteltiin järjestämällä tanssit vanhaan malliin. Monitoimitalolla oli vuoden aikana myös kaksi talontäyteistä valtakunnallista marsunäyttelyä.

Monitoimitalon ylläpito ja kunnostaminen olivat edelleen kyläyhdistyksen keskeistä toimintaa. Talo tarjoaa selkiläisten ohella harrastus- ja kokoontumistilaa myös lähikylien asukkaille.

Jumppatilana arkisin toimiva sali maalattiin valoisaksi perhejuhlienkin pitopaikaksi. Kylän tuloteiden reunamille pystytettiin hauskat portinpielet rajaamaan kyläkeskusta. Lyhyen hiihtokauden vastineeksi osallistuttiin Kunnossa Kaiken Ikää-liikuntahankkeeseen kutsumalla kyläläisiä viikoittaisille kävelylenkeille.

KIINTEISTÖ- JA YMPÄRISTÖ

Toimintavuoden aikana maalautettiin salin seinät valoisin värein. Talkootyönä jatkettiin ikkunapuitteiden korjausta pannuhuoneeseen perustetussa verstastilassa. Asuntojen wc-kalusteet ja vesihanat uusittiin syksyllä.

Keväällä siivottiin kylällä tienvarsia niin yksityisesti kuin talkoillakin. Kesällä asetettiin kyläteiden nimikylttien viereen talkoomiesten kokoamat aidanteet kyläkeskustaan tulon merkiksi

VIIKKOTOIMINTA

Kyläyhdistyksen järjestämän toiminnan lisäksi monitoimitalolla kokoontui viikoittaisia ryhmiä kunnan, seurakunnan ja järjestöjen toimesta. Vuoden aikana eri ryhmiä oli 12 ja niissä yhteensä n.140 eri ikäistä osallistujaa.

Torstaitupa

Viikoittainen torstaitupa on erityisesti yksinäisille eläkeläisille tärkeä kohtaamispaikka. Vuoden aikana torstaitupa kokoontui 29 kertaa. Keskimäärin paikalla oli 22 tupalaista ja 3-4 talkoolaista. Yhteensä eri henkilöitä osallistui 65, joista 34 aktiivisesti ja muut satunnaisemmin.

Sotainvalidien kevätretkeen Torstaitupaan osallistui leskiä ja yhdistyksen johtokuntaa sekä enää yksi sotainvalidi. Vihdin reserviläiskuoro johtajaan kanttori Ulla Eho-Saario juhlisti tapahtumaa isänmaallisilla lauluillaan. Vihtijärven tiistaikerho kävi myös keväällä isona ryhmänä vierailemassa. Heidän vetäjänsä Anu Kuusela lausui ja miniänsä Henna Kuusela lauloi ja laulatti osallistujia.

Perkolan päremökin uutta vaaleata ulkonäköä juhlittiin torstaituvassa syksyllä. Kylänmiehet olivat mukana talkoilemassa uusia päreitä mökin katteeksi ja Pentti Romo tarjosi kiitokseksi poronkäristystä sekä kertoi talkootyön vaiheista.

Ruokailun ohella keskustelu ja kuulumisten vaihto ovat torstaituvassa tärkeitä. Fyysistä kuntoa ylläpidettiin tuolijumpalla, jalkahoitajan hoidoilla ja verenpaineen mittauksin. Vierailijoina esiintyvät Laululintuset keväällä ja Tiernavaarit joulujuhlassa. Seurakunta toi ohjelmaa kuukausittain.

Liikuntaryhmät Maanantaisin kokoontui Dance-Fitness tanssiliikuntaryhmä, keskiviikkoisin kevätkaudella kunnan liikuntatoimen ohjaamat lasten temppujumpparyhmät ja torstaisin venyttely- ja kehonhuoltoryhmä.

Hiiden Opiston kankaankutojat kokoontuivat tiistaisin yläkerran kudontaluokassa. Opettaja oli paikalla tiistaisin aamupäivällä, mutta kankurit kävivät kutomassa muinakin itselleen sopivina aikoina.

4H-yhdistyksen luonto- ja kädentaitokerho kokoontui tiistaisin kooten ala-asteikäisiä käytännönläheisiin harrastuksiin, mm kokkaamiseen ja askarteluun. Selin kerho palkittiin Suomen parhaana keväällä. Kerho pitää omaa blogia, jossa kerrotaan kuvin ja sanoin toiminnasta.

Seurakunnan perhekerho kokoontui perjantaisin aamupäivällä lasten ja vanhempien yhteiseen harrastukseen. Pyhäkoulu toimi sunnuntaisin. Lähetys- ja diakonia-aiheista ohjelmaa oli torstaituvan yhteydessä.

Peli-iltoja biljardin parissa pidettiin muutaman kerran perjantai-iltaisin.

Kirjasto ja lukupiiri tarjosivat luettavaa laajasta valikoimasta, joka on esillä monitoimitalon tiloissa. Kirjamäärä kasvoi taas uusien lahjoitusten myötä. Lainaus toimii omatoimisesti kirjaamalla vihkoon lainauksensa. Lukupiirissä luettiin ja keskusteltiin ajankohtaisista uusista kirjoista.

Kävelyillat aloitettiin syksyllä Kunnossa Kaiken Ikää- liikuntahankkeen innostamana. Hankkeen tuella hankittiin muutama pari kävelysauvoja patikoijille. Lenkkeilyn jälkeen oli mahdollista saunoa.

TAPAHTUMAT JA JUHLAT

Loppiaisena aloitettiin toimintakausi jo perinteisesti laulamalla Kauneimpia joululauluja. Talven hiihtokausi kesti kaksi viikkoa, mutta sinä aikana latuja käytettiin ahkerasti. Pyöräretki jakautui kahtia, lepsämäläiset pyöräilivät kekritapahtumaan ja selkiläiset Lepsämän markkinoille.

Puutarhaillassa toukokuussa vaihdettiin kasveja yhdessä Haimoon Marttojen kanssa. Selkiläinen agronomi Minna Malin kertoi puutarhan merkityksestä terveelliseen elämään.

Keväällä siivottiin kyläteiden pientareita niin yksityisesti kuin yhteistalkoillakin. Samalla tutkailtiin kyläteiden liikenteellisiä vaaranpaikkoja. Miehet rakensivat perinteisen mallin mukaisia aidanteita ja kesällä ne sijoitettiin kylän tuloteille nimikylttien kohdalle merkiksi kyläkeskustaan tulosta.

Karkkilalainen Teatteri Perä hauskutti elokuussa esittämällä osia Lapatossun tarinoista monitoimitalon pihalla.

Nuorisoseurantalo Seppolan toimintaa heräteltiin järjestämällä siellä tanssit vanhaan malliin.

Keväällä ja joulukuussa monitoimitalo täyttyi marsuista ja niiden kasvattajista, kun siellä pidettiin Suomen Marsuyhdistyksen valtakunnallinen näyttely.

Valokuidun saaminen Selkiin oli keskustelussa kyläyhdistyksen kokouksissa. Otalampilaisten kanssa on työryhmä selvitellyt asiaa ja kysellyt muualta kokemuksia.

Kesäkahvila vakiintui osaksi kesän toimintaa. Kesä-heinäkuussa kahvila oli avoinna keskiviikkoiltaisin ja lauantaina päivisin. Talkoolaisten avuksi palkattiin kaksi nuorta kunnan myöntämien kesäsetelien avulla. Keskimäärin kävijöitä oli 26. Selkiläisten lisäksi kahvilla kävi ohikulkijoita ja kauempaakin entisiä kyläläisiä. Tavoite kyläläisten kesäisestä tapaamispaikasta siis toteutui mukavasti.

Kekrijuhla pidettiin syyskuun lopulla monitoimitalolla. Kyläyhdistyksen arpajaisissa oli jo neljännen kerran päävoittona komea pihamökki, nyt punaisin värein maalattuna. Voittaja Ekku Ahonen lahjoitti mökin takaisin kyläyhdistykselle ja se huutokaupattiin isänpäivälounaalla. Paikallisten sadonkorjuutuotteiden ja käsitöiden lisäksi pihalla olivat Hennolan kotileipomon ja Herrakunnan Lampaan myyntiautot. Nuorille oli työpaja paitojen kuviopainatuksesta ja eniten ääniä saanut palkittiin.

Isänpäivälounas keräsi jälleen suuren määrän ruokailijoita ja kiitoksia maukkaasta tarjoilusta.

Selkiläinen-kyläkirje jaettiin neljä kertaa kylän talouksiin. Nettisivuilla ja paikallislehtien palstoilla kerrottiin selkiläisistä asioista. Facebookin Selki-ryhmässä tiedotettiin myös toiminnasta ja kyläläiset keskustelivat ajankohtaisista asioista.

Selin kyläyhdistys ry. Kyläyhdistyksen vuosikokous pidettiin 8.2. Kokoukseen osallistui 26 kyläläistä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Raimo Mustonen ja sihteerinä Kari Vitikainen. Kylähallituksen puheenjohtajaksi valittiin edelleen Tapani Haasto. Erovuoroiset hallituksen jäsenet Liisa Ali-Mattila, Kimmo Jalli, Liisa Kernen, Tarmo Shemeikka ja Juha Uusikartano valittiin uudelleen ja uutena Sirpa Nyman. Varajäsenet Ritva Juhantalo ja Timo Kernen valittiin uudelleen.

Muut hallituksen jäsenet kaudelle 2015 ovat Tapani Haasto, Nina Marttinen, Kari Vitikainen, Susanna Toppinen, Susanna Vanninen ja Ingmar Wessberg sekä varajäsenet Seppo Ali-Mattila ja Jerry Patomeri.

Toiminnantarkastajiksi valittiin Niina Sahramaa ja Ritva Luukkonen sekä heidän varalleen Mikko Toppinen ja Marja-Leena Malin.

Hallituksen järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajaksi valittiin Ingmar Wessberg, sihteeriksi Kari Vitikainen, rahastonhoitajaksi Kimmo Jalli ja tiedottajaksi Liisa Ali-Mattila. Talovastaaviksi nimettiin Tapani Haasto ja Ingmar Wessberg, nettivastaavaksi Pasi Juhantalo, jäsensihteeriksi ja kirjastonhoitajaksi Liisa Kernen sekä Selkiläisen taittajaksi Arja Parttimaa.

Selin kyläyhdistys ry:n vuosikertomus 2014

Kesäkahvila kutsui kyläläisiä monitoimitalolle keskiviikkoiltaisin kesä- ja elokuussa.

SELKIs – maalla on mukavaa, oli tunnuksena toimintavuoden aikana valmistuneen Selin kyläsuunnitelman työstämisessä. Kyläkyselyn vastauksissa Selki todettiin hyväksi paikaksi asua avaran maalaismaiseman, rauhallisuuden ja mukavien ihmisten vuoksi.

Selin kyläsuunnitelmaa laadittiin useissa palavereissa niin Selissä kuin Vihdin kyläyhdistysten yhteisissä työpajoissa. Kyläläisten toiveita kirjattiin lähivuosien toimintasuunnitelmiin.

Kesäkahvila oli monen kyläläisen toivoma ja sellaista pidettiinkin jo talkoovoimin kesä- ja elokuun keskiviikkoiltoina monitoimitalolla.

Uutta toimintaa oli myös joulumyyjäisten järjestäminen monitoimitalolla. Pikaisesta järjestämisestä huolimatta niin myyjiä kuin ostajiakin tuli paikalle mukavasti.

Monitoimitalon ylläpito ja kunnostaminen olivat edelleen kyläyhdistyksen keskeistä toimintaa. Talo tarjoaa selkiläisten ohella harrastus- ja kokoontumistilaa myös lähikylien asukkaille. Talkoovoimin hoidettu torstaitupa oli entiseen tapaan suosittu eläkeläisten kohtaamispaikka ruokailuineen ja ohjelmineen. Säännöllisesti kokoontuvia kunnan, seurakunnan ja järjestöjen toimintaryhmiä oli vuoden aikana 12. Yksittäisiä tapahtumia olivat kyläyhdistyksen tapahtumien lisäksi järjestöjen kokoukset ja perhejuhlat.

KIINTEISTÖ- JA YMPÄRISTÖ

Toimintavuoden aikana korjattiin salin ja biljardihuoneen ikkunapuitteita ikkuna kerrallaan pannuhuoneeseen perustetussa verstastilassa. Salin lattia hionta ja maalaus teetettiin ammattilaisella urakkatyönä.

Toimintavuoden aikana korjattiin salin ja biljardihuoneen ikkunapuitteita ikkuna kerrallaan pannuhuoneeseen perustetussa verstastilassa. Salin lattia hionta ja maalaus teetettiin ammattilaisella urakkatyönä.

Edellisen vuoden piharakennuksen ja leikkipaikkojen hanketarkastus oli tammikuussa.

Sähkösopimus tarkistettiin ja uusittiin Fortumin kanssa. Leikkipaikan liukumäkeä täydennettiin ja korjattiin kesällä. Ulkovalot uusittiin syksyllä liiketunnistimin toimiviksi.

Lämmityksen täydentäjäksi hankittiin saliin ilmalämpöpumppu.

VIIKKOTOIMINTA

Monipuoliseen viikkotoimintaan osallistui n. 150 lasta ja aikuista Selistä ja lähikylistä. Erilaisia ryhmiä kokoontui säännöllisesti 12.

Torstaitupa. Viikoittainen torstaitupa on erityisesti yksinäisille eläkeläisille tärkeä kohtaamispaikka. Vuoden aikana torstaitupa kokoontui 28 kertaa. Keskimäärin paikalla oli 20 tupalaista ja 2-3 talkoolaista. Yhteensä eri henkilöitä osallistui 60, joista 35 aktiivisesti ja muut satunnaisemmin. Sotainvalidit ja seniorileijonat kävivät ryhminä vierailemassa.

Ruokailun ohella keskustelu ja kuulumiset olivat tärkeitä. Fyysistä kuntoa ylläpidettiin tuolijumpalla, jalkahoitajan hoidoilla ja verenpaineen mittauksin. Kyläsuunnitelman laatimiseen osallistuttiin miettimällä hyvän kyläyhteisön mallia. Muisteluohjaajan johdolla muisteltiin ja yhdessä laulamisesta innostuttiin. Nykypäivään kuuluvaa some-koulutustakin saatiin.

Vierailijoina esiintyvät Poliisisoittajat ja Tiernavaarit. Seurakunta toi ohjelmaa kuukausittain.

Liikuntaryhmät. Maanantaisin kokoontui Dance-Fitness tanssiliikuntaryhmä, keskiviikkoisin kunnan liikuntatoimen ohjaamat lasten temppujumpparyhmät ja torstaisin venyttely- ja kehonhuoltoryhmä.

Hiiden Opiston kankaankutojat kokoontuivat tiistaisin yläkerran kudontaluokassa. Opettaja oli paikalla tiistaisin aamupäivällä, mutta kankurit kävivät kutomassa muinakin itselleen sopivina aikoina.

4H-yhdistyksen luonto- ja kädentaitokerho kokoontui tiistaisin kooten ala-asteikäisiä käytännönläheisiin harrastuksiin, mm kokkaamiseen ja askarteluun.

Seurakunnan perhekerho kokoontui perjantaisin aamupäivällä lasten ja vanhempien yhteiseen harrastukseen. Pyhäkoulu toimi sunnuntaisin talvikautena. Lähetys- ja diakonia-aiheista ohjelmaa oli torstaituvan yhteydessä.

Peli-iltoja biljardin parissa oli muutaman kerran perjantai-iltaisin. Lenkkisauna oli samoin perjantaisin tarjolla halukkaille.

Kirjasto ja lukupiiri tarjosivat luettavaa laajasta valikoimasta, joka on esillä monitoimitalon tiloissa. Kirjamäärä kasvoi taas uusien lahjoitusten myötä. Lainaus toimii omatoimisesti kirjaamalla vihkoon lainauksensa. Lukupiirissä luettiin ja keskusteltiin ajankohtaisista uusista kirjoista.

TAPAHTUMAT JA JUHLAT

Loppiaisena aloitettiin toimintakausi jo perinteisesti laulamalla Kauneimpia joululauluja.

Kyläkokouksen teemana oli kyläsuunnitelman laatiminen. Vieraiksi oli kutsuttu kunnanjohtaja Sami Miettinen ja kyläsuunnitelmien tekoa ohjaava kyläasiamies Pirkko Kaskinen.

Lumettoman talven hiihtämiset olivat patikointia ulkoilupäivänä. Ulkoilun ohella keskusteltiin tekeillä olevasta kyläsuunnitelmasta. Pyöräretki tehtiin syksyllä jälleen lepsämäläisten kanssa. Kahvitusvuoro oli selkiläisillä monitoimitalossa. Puutarhaillassa toukokuussa vaihdettiin kasveja ja opittiin perennojen lisäyksestä yhdessä Haimoon Marttojen kanssa.

Siivoustalkoissa haravoitiin monitoimitalon pihaa ja sisällä siivottiin lattiaremontin jälkiä. Kunnan liikuntatoimen tarjoama perheiden pihakisa latistui sateiseen iltaan. Karkkilalainen Teatteri Perä esitti marraskuussa Sinikka Nopolan hauskoja monologeja.

Kesäkahvilaa pidettiin talkoovoimin 8 kertaa kesä- ja elokuussa.

Joulumyyjäiset olivat uutta toimintaa ja onnistuivat niin myyjien kuin ostajienkin mielestä.

Kekrijuhla pidettiin nuorisoseurantalo Seppolassa sen 100-vuotisjuhlien merkeissä. Kyläyhdistyksen arpajaisissa oli jo kolmannen kerran päävoittona komea pihamökki, nyt Seppolan värein maalattuna. Sadonkorjuutuotteiden myynnin lisäksi osallistujilla oli mahdollisuus merkitä karttaan kylän paras paikka. Eniten ääniä sai monitoimitalo.

Isänpäivälounas keräsi jälleen suuren määrän ruokailijoita ja kiitoksia maukkaasta tarjoilusta.

Selkiläinen-kyläkirje jaettiin kolme kertaa kylän talouksiin. Nettisivuilla ja paikallislehtien palstoilla kerrottiin selkiläisistä asioista.

Kyläsuunnitelmaa työstettiin kylähallituksessa ja työryhmässä johon kuuluivat Tapani Haasto, Ingmar Wessberg, Kari Vitikainen, Liisa Ali-Mattila, Minna Malin, Ritva Juhantalo, Sirpa Nyman, Esko Jantunen, Liisa Kernen, Timo Kernen ja Sini Sahramaa. Työryhmä osallistui myös Vihdin kyläyhdistysten yhteisiin työpajoihin ja laati kyläläisille kyselyn tulevaisuuden toiveista. Kyläsuunnitelma jaettiin kaikkiin kylän talouksiin. Kylän nettisivujen lisäksi suunnitelmat ovat myös Vihdin kunnan nettisivuilla.

Selin kyläyhdistys ry. Kyläyhdistyksen vuosikokous pidettiin 9.2. Kokoukseen osallistui 28 kyläläistä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Jaakko Luukkonen ja sihteerinä Ritva Juhantalo. Kylähallituksen puheenjohtajaksi valittiin Tapani Haasto. Erovuoroiset hallituksen jäsenet Nina Marttinen, Susanna Toppinen, Susanna Vanninen ja Ingmar Wessberg valittiin uudelleen ja Kari Räsäsen tilalle Kari Vitikainen. Varajäsenistä Seppo Ali-Mattila valittiin uudelleen ja Raimo Mustosen tilalle Jerry Patomeri. Muut hallituksen jäsenet ovat Liisa Ali-Mattila, Heini Autti, Kimmo Jalli, Liisa Kernen, Tarmo Shemeikka ja Juha Uusikartano. Varajäsenet ovat Ritva Juhantalo ja Timo Kernen. Toiminnantarkastajiksi valittiin Siru Sahramaa ja Jaakko Luukkonen ja varalle Mervi Räisänen ja Marja-Leena Malin.

Hallituksen järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajaksi valittiin Ingmar Wessberg, sihteeriksi Kari Vitikainen, rahastonhoitajaksi Kimmo Jalli ja tiedottajaksi Liisa Ali-Mattila. Talovastaaviksi nimettiin Tapani Haasto ja Ingmar Wessberg, nettivastaavaksi Pasi Juhantalo, jäsensihteeriksi ja kirjastonhoitajaksi Liisa Kernen sekä Selkiläisen taittajaksi Arja Parttimaa.

Selin kyläyhdistys ry:n vuosikertomus 2013

Monitoimitalolle rakennettiin talkootyönä kaksi leikkipaikkaa perheiden iloksi.

Toimintavuoden 2013 aikana Selin monitoimitalolle rakennettiin kaksi leikkipaikkaa lapsille ja kunnostettiin jo ränsistyneen piharakennuksen koko ulkokuori. Työ tehtiin talkoilla ja kustannuksiin saatiin hankeavustusta Ykkösakseli ry:n kautta.

Hankkeen tavoitteena oli saada lapsille turvallinen ja viihtyisä leikkipaikka. Tavoite toteutui hyvin, sillä pihalla on nyt omat alueensa pienille ja isommille lapsille. Pienten lasten alue ympäröitiin aidalla.

Monitoimitalo oli edelleen vilkkaassa käytössä niin selkiläisten kuin lähikylienkin asukkaiden harrastus-, kokous- ja juhlapaikkana. Suurikokoinen, vilkkaassa käytössä oleva vanha talo, on kyläyhdistyksen tärkein toimintakohde. Sen kunnossapito ja remontointi sekä toiminnan järjestäminen on onnistunut tarmokkaalla talkootyöllä.

Isoimmat yleisötapahtumat vuoden aikana olivat sadonkorjuun kekrijuhla ja isänpäivälounas.

Kekrijuhlan perinteisen kyläkisan aiheena oli nyt kyläaiheinen valokuva. Parhaat kuvat olivat juhlassa esillä ja yleisö sai äänestää voittajan.

Luminen keskitalvi antoi taas hyvät puitteet hiihtämiselle. Latuverkosto oli entistä laajempi ja hiihtäjiä kävi muualtakin. Laskiaisen ulkoilutapahtumaan hiihtäjien rinnalla osallistui myös joukko talvipyöräilijöitä.

Kyläyhdistyksen nettisivuja on uusittu Vihdin asukas- ja kylätoiminta ry:n KyläNetti-hankkeen yhteydessä. Uusitut sivut avattiin syksyllä. Ajankohtaisten asioiden lisäksi sivuille voidaan koota muuta kylätietoa ja historiaa kunhan kirjoittajia ja kuvaajia löytyy.

Monitoimitalon säännöllinen viikkotoiminta tarjosi monenlaista ohjelmaa kaikenikäisille. Torstaitupa kokosi eläkeläisiä, temppujumpat lapsia ja kudonta kädentaitojen harrastajia mm. Säännöllisesti kokoontuvia ryhmiä talolla toimi vuoden aikana 12. Lisäksi yksittäisiä tapahtumia, kokouksia ja perhejuhlia oli yli 20. Mukavat tilat ja hyvin varusteltu keittiö ovat olleet monelle perhejuhlia järjestäneelle mieluisat.

KIINTEISTÖ JA YMPÄRISTÖ

Monitoimitalon piha-alue sai uuden viihtyisän ilmeen kesäisen talkootyön tuloksena. Pihahanke sisälsi leikkipaikkojen rakentamisen ja ulkorakennuksen pintojen uusimisen ja kunnostamisen. Kouluaikaisten ulkovessojen tilalle saatiin työhuone roskaiseen askarteluun ja puutöihin lämpimänä aikana. Lisäksi rakennukseen kunnostettiin varastotiloja leikkikentän välineille, latukelkalle ja rakennustarvikkeille. Rakennuksen päädyssä olevaan aittaan on suunniteltu kesäkahvilaa leikkikentän kesäkäyttöä täydentämään.

Hankkeen kustannukset olivat yhteensä 22 403,81 euroa, johon hanketukea saatiin Ykkösakseli ry:n kautta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 12 121,01 euroa. Omarahoitusosuudesta lähes puolet korvautui talkootyöllä.

Edellisvuoden pesutilahankkeen myötä uusittu saunaosasto kalustettiin talvella ja otettiin käyttöön maaliskuun alussa. Tilavan pukuhuoneen vuoksi saunaosastossa voi pitää pieniä kokouksia. Sauna on kyläläisten vuokrattavissa ja perjantai-iltaisin lämmitetään lenkkisauna tilauksesta.

Hämeen amk:n metsäalan opiskelijat tekivät opintotyönään suunnitelman monitoimitalon piha-alueen toimintojen kehittämiseksi. Kylähallituksen antamista vaihtoehdoista he valitsivat kesäkahvilatoiminnan.

Sisätilojen kunnostaminen jatkui ikkuna kerrallaan pannuhuoneen työtilassa miesten puutyöpiirin toimesta.

Syksyllä saatiin monitoimitaloon palkkatuen avulla työllistetty vahtimestari/siivoja Hiiden Yty-hankkeen avustuksella. Työsuhde on vuoden mittainen.

 

VIIKKOTOIMINTA

Monipuolisen viikkotoimintaan osallistui runsaat 100 lasta ja aikuista. Erilaisia ryhmiä toimi vuoden aikana 15, joista osa muutaman kerran jaksoissa. Harrastamaan tultiin Selin lisäksi lähikylistä, osa kauempaakin Vihdistä.

Torstaitupa

Monen eläkeläisen viikon tärkein tapahtuma on torstaitupa, jossa useamman kylän ihmiset ovat tutustuneet keskenään. Vuoden aikana torstaitupa kokoontui 29 kertaa. Paikalla kävi yhteensä 63 eri henkilöä. heistä 23 säännöllisesti, 10 muutaman kerran ja 30 kerran tai kaksi.

Yhteinen ruokailu ja keskustelu kuulumisista ovat tärkeitä. Keväällä sotainvalidien vieraillessa nautittiin laulaja Juha Poikelan Aleksis Kiven tekstien tulkinnoista. Laululintuset, kahden sairaanhoitajan lauluduo, esiintyi kaksi kertaan ja kanttori Martti Kilpeläinen piti itsenäisyyspäivän konsertin Maamme-laulusta. Muisteluohjaaja Anja Oravala auttoi etsimään muistojen aarteita.

Tuolijumppa joka toinen viikko vetreytti lihaksia. Jalkahoitaja kävi tarvittaessa ja lähihoitaja mittasi kerran kuukaudessa verenpaineita.

Liikuntaryhmät

Lasten temppujumppaa harrastettiin kahdessa ryhmässä kunnan liikuntapalveluiden organisoimana.Venytys ja kehonhuoltojumppaa oli tarjolla torstaisin ja vähän vauhdikkaampaa tanssillista aerobicia syksystä alkaen maanantaisin. Pieni ryhmä tanssinharrastajia kävi harjoittelemassa kesäkeskiviikkoisin.

Hiiden Opiston

kankaankudontapiirin kangaspuut ovat yläkerran luokassa. Opettaja käy tiistaipäivin ohjaamassa ja kutojat sen lisäksi muina itselleen sopivina aikoina.

4H-yhdistyksen

luonto- ja kädentaidon kerho kokosi tiistai-iltaisin ala-asteikäisiä käytännönläheisiin harrastuksiin.

Seurakunnan

perhekerho kokoontui perjantaina aamupäivisin vanhempien ja lasten yhteisenä harrastuksena. Pyhäkoulu toimi sunnuntaisin 10 kerran jaksoina talvella ja syksyllä. Aikuisten raamattupiiri toimi muutaman viikon jakson kevättalvella.

SPR:n painonhallintaryhmä toimi muutaman kerran syksyllä

 

Kyläkirjasto

Monitoimitalon eteisessä ja biljardihuoneessa on runsas valikoima monenlaista kirjallisuutta ja lehtiä, Kirjojen lainaaminen hoitui omatoimisesti talon toiminta-aikoina.

Lukupiiri kokoontui kerran kuukaudessa keskustelemaan lukemistaan kirjoista.

Kuvajaiset oli muutaman kerran kerho kameran käytöstä kiinnostuneille.

 

TAPAHTUMAT JA JUHLAT

Talvikauden toiminta aloitettiin jo perinteisesti Kauneimpia joululauluja laulamalla.

Talven hienot hiihtokelit houkuttelivat laduille runsaasti hiihtäjiä. Latuvihkon merkintöjen mukaan hiihtokertoja kertyi 525 yli 70 henkilön suorituksena.

Ulkoilutapahtumassa hiihdettiin, pyöräiltiin tai käveltiin kylältä Mustosen saunalle. Monitoimitalolla oli lapsille pulkkamäki, hiihtäjille sauna ja kaikille hernekeittoa ja pannukakkukahvit. Osanottajia oli 70.

Puutarhaillassa, joka järjestettiin yhdessä Haimoon Marttojen kanssa, vaihdettiin ja saatiin koriste- ja vihanneskasvien taimia. Kasveista kiinnostuneita oli mukana 40.

Pyöräretki Lepsämän kyläläisten kanssa toteutettiin syksyllä kierroksella Otalammen kautta.

Sadonkorjuun kekrijuhlaa vietettiin 28.9 monitoimitalolla. Samalla juhlittiin uusien leikkipaikkojen avajaisia ja piharakennuksen uutta ulkonäköä. Selin pysäkkiä kesäkotinaan pitävän Anja Oravalan Täti Monikan orkesteri soitti ja laulatti yleisöä. Sadonkorjuutuotteita oli myynnissä ulkona ja sisällä ja keittiössä tarjolla maukasta kurpitsakeittoa. Valokuvaajien kyläkuvat kisasivat parhaasta otoksesta.

Juhlaan osallistui n. 120 kyläläistä.

Pihahankkeessa eniten talkootunteja tehneet Ingmar Wessberg, Kimmo Jalli ja Timo Kernen saivat kiitokseksi villaiset kaulahuivit.

Isänpäivän lounas toteutettiin tutun kaavan mukaan talkoilla. Pöydässä oli kinkkua, laatikoita, kalaa ja salaatteja. Tyytyväiset ruokailijat kiittelivät emäntiä maukkaasta tarjoilusta. Ruokaa riitti 140 syöjälle.

Tiedotustoiminnassa kyläläisille Selkiläinen-lehtinen jaettiin kolme kertaa. Uusitut nettisivut ja Facebookin Selki-ryhmä sekä pakallislehtien jutut ja seurapalstat jakoivat myös tietoa kyläläisille.

 

Selin kyläyhdistys ry

Kyläyhdistyksen vuosikokous pidettiin monitoimitalolla 3.2. Paikalla oli 22 kyläläistä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Jaakko Luukkonen ja sihteerinä Nina Marttinen.

Kylähallituksen puheenjohtajaksi valittiin Tapani Haasto.

Erovuoroiset hallituksen jäsenet Liisa Ali-Mattila, Heini Autti, Kimmo Jalli, Liisa Kernen, Tarmo Shemeikka ja Juha Uusikartano valittiin uudelleen. Muut hallituksen jäsenet ovat Nina Marttinen, Kari Räsänen, Susanna Toppinen, Susanna Vanninen ja Ingmar Wessberg.

Varajäsen Ritva Juhantalo valittiin uudelleen ja Kari Vitikainen valittiin uutena. Muut varajäsenet ovat Seppo Ali-Mattila ja Raimo Mustonen.

Toiminnantarkastajiksi valittiin Siru Sahramaa ja Jaakko Luukkonen sekä varalle Mervi Räisänen ja Marja-Leena Malin.

Hallituksen järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajaksi Ingmar Wessberg, sihteeriksi Nina Marttinen, rahastonhoitajaksi Kimmo Jalli, tiedottajaksi Liisa Ali-Mattila.

Talovastaavina toimivat Tapani Haasto ja Ingmar Wessberg, joka oli myös hankevastaava. Kirjastonhoitaja on Liisa Kernen. Kotisivujen päivittäjänä ja Selkiläisen taittajana toimi Arja Parttimaa.

Nettisivujen uudistamisen työryhmässä olivat Pasi Juhantalo, Timo Kernen, Sirpa Nyman ja Petri Tontti. Pasi Juhantalo toteutti sivujen uusimisen ja uuden ilmeen.

 

 

 

Selin kyläyhdistys ry:n vuosikertomus 2012

 

Selin kyläyhdistys ry:n toimintavuoteen 2012 sisältyi monia tapahtumia, säännöllistä viikkotoimintaa ja monitoimitalon kunnostamista hanketuen avulla. Selkiläisten lisäksi monitoimitalolla tapahtuvaan toimintaan osallistui väkeä usean lähikylän alueelta ja naapurikylien kanssa järjestettiin yhteisiä tapahtumia.

Monitoimitalon wc- ja pesutilat remontoitiin huomioiden erityisesti lasten ja vanhusten tarpeet. Saunaosasto uusittiin kokonaan, mikä mahdollistaa sen käytön kyläläisille ja talon toimijoille. Kustannuksiin myönnettiin hanketukea Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Ikkunapuitteiden korjausta aloiteltiin talkoovoimin ja ympäristöstä siivottiin myrskyn kaatamia ja kuivuneita puita.

Kesätapahtumien runsauden vuoksi elojuhla siirrettiin myöhäisemmäksi kekrijuhlaksi. Miehet talkoilivat edellisvuoden suursuosion innoittamina arpajaisvoitoksi upean pihamökin. Kylän parhaan leipurin hatusta kisasi seitsemän kyläläistä. Uusina tapahtumina talvella järjestettiin retki Vihdin Teatteriin ja monitoimitalolla laulettiin keväällä komeasti maakuntalauluja.

Monipuolinen viikkotoiminta keräsi monitoimitalolle päivittäin useitakin harrastusryhmiä. Torstaitupa tarjosi edelleen eläkeläisille viikon kohokohdan ruokailuineen ja ohjelmineen. Joko osaat-illat ideoitiin syksyllä kädentaitojen harrastajille. Miehet pitivät syksyn aikana viikoittaista puutyöpiiriä. Säännöllisesti kokoontuvia eri-ikäisten ryhmiä oli vuoden aikana 12. Yksittäisinä tapahtumina monitoimitalolla pidettiin kokouksia ja perhejuhlia.

Yhdessä tehty talkootyö oli niin talon kunnossapidossa kuin toiminnan järjestämisessä tärkeä asia.

Kiinteistö ja ympäristö

Monitoimitalon wc- ja pesutilojen kunnostus teetettiin Ykkösakseli ry:n kautta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman kautta myönnetyn hanketuen avulla. Yksi wc rakennettiin kokonaan uudelleen ja varustettiin suihkulla ja lasten hoitopöydällä. Saunatilat uusittiin ja pesuhuoneeseen ja pukuhuoneeseen asennettiin lattialämmitys. Tavoitteena oli saada talon toimijoille ja kyläläisille, erityisesti lapsille ja vanhuksille, helposti puhtaana pidettävät ja miellyttävät tilat. Kunnostusurakan tekijäksi valittiin tarjousten perusteella selkiläinen Rakennuspalvelu Pekka Vauromaa T:mi.

Sisätilojen kunnostustöinä korjattiin kahden eteisvälikön lattiat ja listoitettiin keittiön ikkunoita. Salin ikkunoiden kunnostustyö aloitettiin miesten maanantaisen puutyöpiirin toimesta. Pystyyn kuivaneita kuusia kaadettiin metsikkörinteestä ja pilkottiin hellapuiksi.

Viikkotoiminta

Monipuolinen kerho- ja harrastustoiminta täytti monitoimitalon lähes päivittäin. Vuoden aikana erilaisia ryhmiä toimi 15 ja viikoittain niitä kokoontui 10–12. Viikoittaiseksi kävijämääräksi on vakiintunut lähes 150 osallistujaa, Selkiläisten lisäksi talon toimintaan osallistuu useiden lähikylien asukkaita.

Torstaitupa

Torstaitupa on lähialueen eläkeläisten tärkeä viikkotapaaminen. Vuoden aikana se kokoontui 28 kertaa ja kävijöitä oli yhteensä yli 60. Heistä 25 kävi säännöllisesti, 12 satunnaisesti. Keskimäärin paikalla oli 20 ”tupalaista” sekä 2-3 talkoolaista.

Yhteinen ruokailu ja kuulumisten vaihto sekä keskustelut ajankohtaisista asioista koettiin tärkeiksi. Joka toinen viikko lähiliikuttaja ohjasi tuolijumppaa ja kuukausittain oli mahdollisuus verenpaineen mittaukseen ja jalkahoitoon. Muutaman kerran askarreltiin ja pelattiin seurapelejä. Sotainvalidit tekivät jo perinteisen retkensä torstaitupaan huhtikuussa. Runomies Reijo Vähälä kävi lausumassa ja laulattamassa ja kanttori Henri Hersta pitämässä pianokonsertin. Hopeaniemen hoivakodin näytelmäkerho vieraili syksyllä.

Liikunta ja peli-illat

Venytys- ja rentoutusjumppaa harrastettiin talvi- ja syyskaudella. Syksyllä oli miesten peli-iltojen ohella nuorille tarjolla sulkapalloa ja pingistä. Kunnan liikuntapalveluiden ohjaaja piti erilaisten sisäliikuntapelien tutustumisillan nuorille. Lasten temppujumpat jatkuivat syksyllä kahdessa ikäryhmässä liikuntapalveluiden toimesta.

Joko osaat -illat

Kädentaitojen harrastajille ideoitiin avoimet toivottuja aiheita opettavat illat. Useana iltana tehtiin kahvipusseista koreja, neulottiin sukkia ja keittiössä valmistettiin hapankaalia ja kaalikääryleitä. Miesten puutyöpiiri alkoi pihamökin teolla ja jatkui syksyn mittaan monitoimitalon sisätiloissa kunnostustöissä.

Hiiden Opiston kankaankudontaryhmä kokoontui yläkerran kudontaluokassa, jossa on kymmenet kangaspuut. Osa kyläläisten omia. Opettaja oli paikalla tiistaina aamupäivisin ja kutoja kävivät työnsä ääressä muinakin päivinä.

4H-yhdistyksen luonto- ja kädentaitokerho kokoontui tiistai-iltaisin.

Seurakunnan perhepesä talvella ja perhekerho syksyllä toimivat vanhempien ja lasten yhteisinä
kokoontumisina. Pyhäkoulu toimi sunnuntaisin 10 kerran jaksoina talvella ja syksyllä.

Kyläkirjasto

Kirjakokoelma monitoimitalolla karttui edelleen vanhojen ja uusienkin kirjojen lahjoituksilla. Omatoiminen lainaus toimi monitoimitalon toiminta-aikoina lainaajan merkitessä vihkoon viemänsä ja palauttamansa kirjat.

Lukupiiri kokoontui kerran kuukaudessa keskustelemaan lukemistaan kirjoista.

Juhlat ja tapahtumat

Helmi-maaliskuun hyvien lumikelien aikana tehtiin latuja edellisvuosien tapaan ja hiihtäjiä oli runsaasti. Vihkoon nimensä kirjoittaneiden kesken arvottiin kyläpaitoja.

Ulkoilutapahtumassa helmikuussa hiihdettiin Mustosen saunalle ja monitoimitalolla oli lapsille pulkkamäki. Kaikille oli tarjolla hernekeittoa ja pullakahvit. osallistujia oli 60.

Teatteriretki Vihdin teatterin talvinäytökseen tehtiin helmikuussa.

Maakuntalauluja laulettiin pontevasti huhtikuussa kanttori Henri Herstan johdolla. Laulujen välillä nautittiin pianokonsertista. Paikalla oli 30 musiikinystävää.

Puutarhaillassa toukokuussa vaihdettiin taimia ja kuultiin kotipuutarhan kasveista marttojen
neuvojalta. Tilaisuus järjestettiin yhdessä Haimoon Marttojen kanssa. Osanottajia oli 40.

Pyöräretki Selin ja Lepsämän välillä ajettiin Otalammen kautta. Matkan varrella Kalmankalliolla muisteltiin rautatien rakentamista. Kahvit juotiin monitoimitalolla. Mukana oli 23 pyöräilijää.

Kekrijuhla syyskuun lopussa korvasi aikaisemman elojuhlan. Edelleen sadonkorjuu oli teemana ja lähitienoon tuotteet näyttävästi myynnissä. Puffetin lihakeitto ja muu tarjoilu kävi hyvin kaupaksi. Edellisvuoden innoittamana miehet tekivät taas talkoilla komean pihamökin arpajaisten päävoitoksi. Kyläkilpailuna oli parhaan leipurin tittelistä kisaaminen. Yleisö sai antaa pisteet 7 kilpailijan makeille ja suolaisille leivonnaisille. Komealla leipurin hatulla voittajaksi kruunattiin Annakaisa Honkamäki.

Isänpäivälounas valmistettiin talkoilla ja tarjoiltiin perinteiseen tapaan marraskuussa. Kolmen tunnin aikana ruokailijoita kävi 125 ja talkoolaisia oli töissä 15.

Tiedotustoiminnassa Selkiläinen-lehtinen kertoi kylän ja kyläyhdistyksen asioista kolme kertaa joka kotiin jaettuna. Internetin kotisivulla kerrottiin myös tapahtumista ja syksyllä käynnistettiin sivujen uusiminen. Myös paikallislehtien seurapalstoilla ja kirjoituksissa välitettiin tietoja.

Selin kyläyhdistys ry

Kyläyhdistyksen vuosikokous pidettiin 29.1 monitoimitalolla. Puheenjohtajaksi valittiin Tapani Haasto ja hallituksen järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajaksi Ingmar Wessberg, sihteeriksi Nina Marttinen, rahastonhoitajaksi Heli Tikkanen-Haasto ja tiedottajaksi Liisa Ali-Mattila. Muina hallituksen jäseninä toimivat Heini Autti, Liisa Kernen, Kari Räsänen, Tarmo Shemeikka, Susanna Toppinen, Juha Uusikartano ja Susanna Vanninen sekä varajäseninä Seppo Ali-Mattila, Kimmo Jalli, Ritva Juhantalo ja Raimo Mustonen.
Toiminnantarkastajiksi valittiin Siru Sahramaa ja Antero Pönni sekä varalle Mervi Räisänen ja Jaakko Luukkonen.

Kotisivujen päivittäjänä ja Selkiläisen taittajana toimi Arja Parttimaa. Kotisivujen uudistamisen työryhmässä toimivat Pasi Juhantalo, Timo Kernen, Sirpa Nyman ja Petri Tontti.

Kylähallitus kokoontui vuoden aikana 12 kertaa.