Print this page

Leikkikentän ja piharakennuksen kunnostushanke

Hankkeen kohderyhmät

Selin monitoimitalo on selkiläisten ja lähikylien asukkaiden vilkkaassa käytössä. Lapset viihtyvät leikkipaikalla niin kerhojensa yhteydessä kuin muulloinkin kesäisenä aikana. Lasten ryhmiä kokoontuu tällä hetkellä viikoittain viisi. Kylällä asuu paljon lapsiperheitä, jotka käyvät leikkipaikalla muinakin aikoina.

Piharakennuksen päädyn hirsiaittaan leikkikentän lähelle kyläyhdistys on suunnitellut kesäkahviota, joka palvelisi lapsiperheiden tapaamisia silloinkin, kun muuta kerhotoimintaa ei ole. Rakennuksen varastotiloja tarvitaan mm. päärakennuksen kunnostustöitä tekevien talkoolaisten työtilaksi ja rakennustarvikkeiden varastointiin, leikkikentän välineiden ja latukelkan ja -koneen säilytykseen.

Hankkeen tavoite

Hankkeen tavoitteena on kunnostaa leikkipaikasta nykyvaatimusten mukainen virikkeellinen leikkikenttä, jossa viihtyvät eri-ikäiset lapset. Leikkivälineiden valinnassa on huomioitu lasten vanhempien toiveet. Viereisen piharakennuksen kesäkahvila ja talkootyötila luovat lapsille ja aikuisille yhtenäisen toiminnallisen pihapiirin, joka lisää kyläläisten yhteisöllisyyttä ja kanssakäymistä.

Hankkeen sisältö

Leikkikentän vanhat kalusteet poistetaan ja maa-alueen pohja kuoritaan, tasoitetaan ja päällystetään vaatimusten mukaisesti. Uudet kalusteet asennetaan ohjeiden mukaisesti. Vanha putkiauto ja käytetty torni-liukumäkirakennelma kunnostetaan. Leikkikentän rakentamisessa ollaan yhteydessä Vihdin kunnan leikkikentistä vastaavaan viranhaltijaan. Leikkikentän laitteista on saatu tietoa mm. niiden rakennustöissä urakoineelta kylähallituksen jäseneltä sekä laitevalmistajilta. Piharakennuksen kunnostus aloitetaan vanha tiilikaton purkamisella. Katon lahot puurakenteet uusitaan ja kattopellit asennetaan paikalleen. Ulkoseinien laudoitus tarkistetaan ja lahot kohdat korjataan. Vanhat puuceet puretaan ja muutetaan varastotiloiksi. Ulkoseinät maalataan entisen värisiksi. Piharakennuksen kunnostamisen tarvikkeiden hintoja on vertailtu netissä ja laskelma on tehty keskiarvojen mukaan.

Työt aloitetaan, mikäli säätila sallii huhtikuussa. Tavoitteena on, että leikkikenttä olisi käytössä viimeistään elokuun puolivälissä kerhotoiminnan alkaessa.

Leikkipaikan ja piharakennuksen kunnostushanke valmistui

Talkoolaiset ahkeroivat 2013 kesän ajan monitoimitalon pihapiirissä kunnostamassa leikkipaikkoja ja piharakennusta. Työt etenivät suunnitellusti ja ränsistyneeseen kuntoon päässeen piharakennuksen ilme koheni uuden katon, ovien ja maalauksen myötä. Leikkipaikkojen pohjatöitä tehtiin jo keväällä ja kekrijuhlaan mennessä uudet kalusteet saatiin asennettua ja alueet aidattua.

Hankkeen kokonaiskustannukseksi tuli 22 403,81 euroa. Ykkösakseli ry:n kautta Uudenmaan ELY-keskuksen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2007–2013 on myönnetty hanketukea kalusteiden osalta 60 % ja rakentamisen osalta 50 %. Kustannuksiin saatiin Urheiluseura Selin Jehut ry:ltä lainaa 4 000 euroa ja väliaikaisrahoituksena henkilölainaa yrittäjä Pekka Jokiselta.

Selin monitoimitalon wc- ja pesutilojen kunnostushanke

Selin monitoimitalo on vuosina 1905 ja 1929 rakennettu kansakoulu. Koulun lakkauttamisen jälkeen rakennus toimi talotehtaan asuntolana vv. 1968–1977. Kyläläisten käytössä talo on ollut vuodesta 1978 ja kyläyhdistyksen omistuksessa vuodesta 2007 lähtien. Asuntolaa varten rakennetut wc- ja pesutilat olivat jo kuluneet ja epähygieeniset. Monitoimitalon vilkkaan ja monipuolisen käytön tarpeisiin oli välttämätöntä saada kunnolliset wc- ja pesutilat.

Urakkatarjouspyyntöjä lähetettiin 11. Tarjouksen antoi kaksi yrittäjää. Työn tekijäksi valittiin Rakennuspalvelu Pekka Vauromaa T:mi, jonka tarjoushinta oli 29 997,00 euroa. Kunnostustyö alkoi maaliskuussa, jolloin yksi wc-tila rakennettiin uudelleen huomioiden erityisesti pienten lasten ja vanhusten tarpeet. Muissa wc-tiloissa uusittiin pintamateriaalit sekä kalusteet.

Saunaosastoa purettaessa ilmeni vesijohdon syöpymä, jonka korjaus hidasti remontin edistymistä. Saunaosaston sisäkattoa madallettiin ja pesu- ja pukuhuoneeseen asennettiin lattialämmitys. Hanke oli tarpeellinen ja tehostaa talon monipuolista toimintaa.

Urakkahintaan tuli vesijohdon korjauksen vuoksi lisää 3 100 euroa, jolloin urakan kokonaishinnaksi tuli 33 097,00. Kustannuksiin haettiin hanketukea Ykkösakseli ry:n kautta Uudenmaan ELY-keskukselta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.

Toimenpiteet

Yksi wc-tila purettiin ja rakennettiin tilavammaksi suihkun ja invavarusteiden vuoksi. Muihin kolmeen wc-tilaan uusittiin pinnat ja kalusteet. Saunaosasto purettiin ja lattiat valettiin. Pesu- ja pukuhuoneeseen asennettiin lattialämmitys. Kaikki pinnat ja kalusteet uusittiin.

Työ alkoi maaliskuussa uudelleen rakennettavan wc:n purkamisella ja rakentamisella. Saunaosaston syöpynyt vesijohto aiheutti viivästyksen ja työ jatkui syksyllä. Kaikki tilat tulivat valmiiksi 3.12.

Työn vaativuuden vuoksi se teetettiin kokonaan urakoitsijalla. Kyläyhdistyksen puolesta hankevastaava ja talovastaava osallistuivat tarvittaessa suunnitteluun ja materiaalien valintaan. Selin kyläyhdistys ry:n hallitus teki yleissuunnitelman ja organisoi hankkeen. Hankevastaavana toimi kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tapani Haasto.

Kustannukset ja rahoitus

Hankkeen kustannusarvio oli 33 097,00 euroa. Uudenmaan ELY-keskuksen päätös hanketuesta oli 16 548,50 euroa. Selin kyläyhdistyksen maksettava osuus oli myös 16 548,50 euroa.

Väliaikaisrahoitukseen kyläyhdistys sai korotonta henkilölainaa 13 000,00 euroa ja urheiluseura Selin Jehut ry:ltä 4000,00 euroa. Omatoimista varainhankintaa tehostamalla kyläyhdistys sai katettua oman osuutensa.

 

Selin monitoimitalon katon peruskunnostushanke

Selin kyläyhdistyksen Vihdin kunnalta 31.1.2007 ostama monitoimitalo on entinen koulu. Rakennusta ei ole remontoitu pitkään aikaan. 1960-luvulla rakennettu saumapeltikatto oli pahasti ruostunut ja kiireellisen kunnostuksen tarpeessa. Katon puhdistuksesta, maalauksesta ja räystäskourujen uusimisesta pyydettiin tarjouksia kolmelta urakoitsijalta. Maalaustyön kalleuden vuoksi se päätettiin tehdä talkoilla ja vain peltitöiden osalta teettää urakoitsijalla.

Katon puhdistus tehtiin perusteellisesti ja se maalattiin kahteen kertaan. Urakoitsija teki peltityöt maalauksen jälkeen. Puhdistus- ja maalaustöihin osallistui 15 kyläläistä. Kokonaiskustannukset olivat 13 696,12 euroa, josta talkootyön osuus 3 900,00 euroa. Hanketukea anottiin Ykkösakseli ry:n kautta Uudenmaan TE-keskukselta ja sitä saatiin 50 % kustannuksista 6 848,06 euroa. Hanke onnistui erinomaisesti hyvän talkoohengen sekä TE-keskuksen hanketuen ansiosta.

Toimenpiteet

Katon maalauksesta ja peltitöistä pyydettiin urakkatarjoukset kolmelta yrittäjältä sekä tutkittiin maalivaihtoehtoja ja hintoja. Vain yhdeltä saatiin tarjous, yksi kävi katsomassa todeten työn hankalaksi, kolmas ei asiaa uudelleen kysyttäessä ollut enää kiinnostunut. Annettu tarjous oli jaettu kahtia yhtiökumppaneiden kesken maalaukseen ja peltitöihin.

Päätökseksi tuli maalauksen tekeminen talkootyönä ja peltitöiden urakkatyönä. Kustannuksiin haettiin avustusta Uudenmaan TE-keskukselta Ykkösakseli ry:n kautta. Katon puhdistus tehtiin perusteellisesti hiekka-vesipesulla, pesuaineella ja kuumavesihuuhtelulla. Pohjamaalaus tehtiin kauttaaltaan ruosteenestomaalilla ja pintamaalilla.

Maalaustyö aloitettiin 30.5.2008 ja saatiin valmiiksi 9.6.2008. Peltityöt tehtiin heinäkuussa.

Talkootyöhön osallistui 15 miestä. Lainaksi saatiin tehokas painepesuri sekä traktori ja vesivaunu, kun talon kaivosta ei saatu tarpeeksi vettä. Lainaksi saatiin myös puominosturi ja toinen ns. kuukulkija vuokrattiin.

Toteutuksen organisaatio

Selin kyläyhdistys ry:n hallitus suunnitteli ja organisoi hankkeen. Hankevastaavana toimi kyläyhdistyksen puheenjohtaja Mika Raappana.

Kustannukset ja rahoitus

Hankkeen rahallinen kustannus oli yhteensä 13 696,12 euroa, josta talkootyön osuus 3900,00 euroa. Maalia kului arvioitua enemmän, mutta toisaalta säästöä toi pesuhiekan saaminen lahjoituksena  ja turvavaljaiden lainana. TE-keskuksen hankepäätöksen mukainen hanketuki oli siten 6848,06 euroa. Kyläyhdistyksen maksettava rahallinen osuus 2948,06 euroa ja talkootyön osuus 3900,00 euroa. Väliaikaisrahoitukseen kyläyhdistys sai korotonta lainaa 4000 euroa urheiluseura Selin Jehut ry:ltä. Omatoimisella varainhankinnalla yhdistys sai katettua oman rahoitusosuutensa.

Hankkeen tuloksena saatiin Selin monitoimitalon peltikattoon kestävä maalipinta ja uudet rännit ja vesikourut sadevesien ohjaamiseksi pois seinustoilta. Tämä on tärkeä osa rakennuksen kunnostamista. Yhdessä tehty talkootyö antoi myös intoa toimia talon hyväksi luoden samalla hyvää yhteishenkeä  kyläläisten keskuuteen.

 

TOIMI -hanke

TOIMI -hankkeen tavoitteena on tukea paikallisia yhdistyksiä perustamaan kyliin monipalvelupisteitä, jotka tarjoavat uusia työmahdollisuuksia ja palveluja. Kyse on sirpaleisten töiden kokoamisesta yhteen.

Esimerkiksi lastenhoitopalvelun tarjoaminen, työosuuskunnan perustaminen, kylätalkkaritoiminnan käynnistäminen ja kodinhoitoavun järjestäminen ovat ideoita, joiden toteuttaminen onnistuu monipalvelupisteessä. Varsinais-Suomen TE-keskus on myöntänyt rahoituksen Selin kyläyhdistys ry:lle sekä kahdeksalle muulle kyläyhdistykselle Euroopan Sivistysrahaston tavoite 3-ohjelman alueella.

TOIMI-hanketta hallinnoi ja ohjaa Suomen kylätoiminta ry. Selissä lokakuussa 2006 startanneen osahankkeen ensisijaisena kohderyhmänä ovat lapsiperheet. Tuomalla palvelut lähelle ja helposti tavoitettaviksi edesautetaan myös vanhusten itsenäistä asumista kylällä. Hankekausi kestää marraskuuhun 2007 asti.