Print this page

Etusivu

Selin kyläyhdistyksen kevään 2014 vuosikokouksessa päätettyjä asioita

Selin kyläyhdistyksen vuosikokous valitsi Tapani Haaston jatkamaan puheenjohtajana.

Kyläsuunnitelman laatiminen on kuluvan vuoden päätavoite toiminnassa. Siihen kutsutaan kaikkia kyläläisiä mukaan. Monitoimitalon kunnostamista jatketaan salin lattian korjaamisella, ilmalämpöpumpun hankinnalla ja ikkunaremontilla. Uusia nettisivuja kehitetään edelleen. Monipuolinen viikkotoiminta jatkuu entiseen tapaan ja sitä päivitetään tarpeen mukaan kyläläisten toiveet huomioiden. Isoimmat yksittäiset tapahtumat ovat ulkoilupäivä, pääsiäisvalkeat, kekrijuhla ja isänpäivälounas.

Monitoimitalon pihapiiri koheni viime vuonna, kun talkoovoimin hankerahoituksen avulla rakennettiin lapsille leikkipaikat ja kunnostettiin piharakennus. Piharakennuksen päätyaittaan on suunnitteilla kesäkahvila kyläläisten tapaamispaikaksi.

Kyläyhdistyksen hallitukseen valittiin erovuoroisista uudelleen Tapani Haasto, Nina Marttinen, Susanna Toppinen, Susanna Vanninen ja Ingmar Wessberg sekä uutena Kari Vitikainen. Entisinä jatkavat Liisa Ali­-Mattila, Heini Autti, Kimmo Jalli, Liisa Kernen, Tarmo Shemeikka ja Ingmar Wessberg. Varajäsen Seppo Ali­-Mattila valittiin uudelleen sekä uusina Jerry Patomeri ja Timo Kernen. Entisenä jatkaa Ritva Juhantalo.

Toiminnantarkastajiksi valittiin Siru Sahramaa ja Jaakko Luukkonen sekä varalle Mervi Räisänen ja Marja­Leena Malin.

Kylähallituksen järjestäytymiskokouksessa valittiin varapuheenjohtajaksi Ingmar Wessberg, sihteeriksi Kari Vitikainen, rahastonhoitajaksi Kimmo Jalli, tiedottajaksi Liisa Ali-­Mattila, nettivastaavaksi Pasi Juhantalo sekä kirjastonhoitajaksi ja jäsensihteeriksi Liisa Kernen.